Uutislistaukseen

Parisuhteet vahvuutena seurakuntamme uudella perhetyönohjaajalla

Kaksi pitkähiuksista naista valoisassa hississä.

Lempäälän seurakunnan uusi perhetyönohjaaja Sirpa Ilkka-Ahola nauttii sekä uudesta työstään että yhteisistä hetkistä puolisonsa ja perheensä kanssa.

Oletkos sinä vähän kuin Supernanny, tehokkaasti auttamassa lapsiperheitä, kysyin Lempäälän seurakunnan uudelta perhetyönohjaajalta, Sirpa Ilkka-Aholalta.

- Psykoterapeutti Pia Penttala tosiaan nähtiin Supernannyna televisiossa lapsiperheiden parissa työskentelemässä. Kovasti häntä ihailen, mutta minun vahvuutenani ovat parisuhteet. Toki myös kasvatuksen ja vanhemmuuden kysymykset kuuluvat perhetyöhön. Asiakkainani voivat olla vaikkapa mummo ja miniä - tai pariskunta kaksin. Teen laajasti ja luovasti lähisuhdetyötä.

Aiemmin Tampereen seurakunnissa perheneuvonnassa toiminut Sirpa Ilkka-Ahola aloitti Lempäälässä tammikuun alussa. Hän työskentelee perhetyönohjaajan viransijaisena 31.7.2026 saakka, ja on jo hyvin perehtynyt seurakunnan – ja naapureidenkin toimintaan.

- Kävin heti tutustumassa Kohtaamispaikka Pikkukettuun, jossa kokoontuu ensivauvaryhmä Akuliina ja Parisuhdehuoltamo. Täytyy sanoa, että ihan huiman hyvää toimintaa! Lempäälän on suunnannäyttäjä hyvässä perhetyössä. Ne, jotka saavat ensimmäisen vauvansa, saavat Akuliinassa tärkeää tietoa ja mahdollisuuden verkostoitua.

Apuna ja tukena

Yhteistyön Ilkka-Ahola kokee erittäin tärkeäksi.

- Tukea on saatavilla monelta taholta, mutta on tärkeää myös pitää ääntä seurakunnan antamista palveluista. Kun univelka painaa tai vauva ja puoliso eivät olekaan aina tyytyväisiä, on hyvä, kun on verkosto. Toivon kovasti, että erilaiset ryhmät tavoittaisivat kaikki lempääläläiset vauva- ja lapsiperheet, jotta he saisivat kuulua johonkin joukkoon.

Milloin voi tulla pyytämään apua sinulta?

- Kun kotona on riitelyä, kommunikaatiovaikeuksia tai ongelmia seksielämässä. Skismaa ajankäytöstä, kotitöistä, suhteista sukulaisiin, lapsuuden perheisiin, entisiin kumppaneihin. Kun vaikkapa uusperhekysymykset ja eropohdinnat askarruttavat mieltä. Erityislapsiperheissä voidaan kipuilla sen kanssa, miten jaetaan huomio perheen lasten kesken. Me voimme keskustelujen myötä löytää yhteisen sävelen. Minut tavoittaa sähköpostilla tai tekstarilla, käyn myös esittäytymässä perhekerhoissa. Palvelu on maksutonta, eikä kirkon jäsenyyttäkään kysytä.

Joskus apua voi saada jo yhdestä tapaamiskerrasta, joskus työskennellään pulmien kanssa pitempään. Mitä pienemmän asian kanssa haetaan apua, sitä helpompi on apua saada. Joskus riittää, kun tekee yksin tai yhdessä verkkokoulutuksen. Perheneuvonnan Pari Tunnetta - verkkoparisuhdekurssi ja Kirkko Vantaalla -sivustolla olevat Turvasatama-piirrosvideot ovat Ilkka-Aholan mukaan hyvä esimerkki tällaisesta erittäin laadukkaasta materiaalista. 

Yhteistyötä yli rajojen

Kerroit, että yhteistyö on tätä päivää ja hyvin tärkeää.

- Kyllä! Yhteistyössä on oikeasti voimaa, yksin en työtäni tee. Ajattelen itse asiassa niin, että Lempäälän seurakunnan jokainen työntekijä on perhesuhdetyöntekijä. Ihan jokainen, joka kohtaa seurakuntalaisia, on kollegani. Parhaimmillaan olen varustamassa kollegoitani, annan eväitä. Kaikissa kohtaamisissa voidaan olla tekemässä suhteiden hyväksi työtä!

Samat ilot ja murheet

Perhetyönohjaajana kohtaa varmasti ison kirjon sekä iloja että murheita. Voitko kertoa niistä?

- Perheet kohtaavat aika tavalla samoja ongelmia, painivat samojen kysymysten kanssa. Se, miten vanhempi ottaa perheessä vanhemman paikan, miten rajaa ja ohjaa lasta, näkyy kaikessa. Vanhemman pitää olla se, joka johtaa perheorkesteria. Luo arkirytmin, nukkumiset ja syömiset. Vanhemmissa on paljon hyvää. Osataan puhua tunteista, osataan hakea tietoa, jos parisuhteessa on pulmia. Kaverivanhemmuus on kuitenkin iso ongelma, se, että pyritään olemaan lapselle mieliksi. Kysytään hänen mielipidettään kaikessa.

Ilkka-Aholan mukaan lapsilähtöisyys on arvokasta, mutta aina sitä ei osata toteuttaa.

- Joskus jopa muutaman kuukauden ikäiseltä lapselta kysytään, haluaako hän syödä. Isommilta lapsilta, haluaako lapsi mennä ulos, haluaako mennä nukkumaan. -Ko ja -Kö- päätteiset kysymykset ovat valitettavasti sellaisia, että niihin vastataan ”EI”. Tällainen vastuun sälyttäminen lapsen harteille on tosi uuvuttavaa ja valtavan raskasta molemmille. Vanhemman pitää arvioida koska on ruoka-aika ja mitä aterialla on tarjolla. Lapsilähtöistä on antaa lapsen valita, paljonko hän syö ja kysyä ehkä, otatko kaalia vai porkkanaa, juotko maitoa vai vettä. Turvallinen vanhempi tekee päätökset lapsentahtisesti.

Usein perheissä suoritetaan vanhemmuutta. Otetaan elämä liiankin vakavasti. Vanhemman tulee antaa lapselle sekä rajat että rakkaus. Silloin asiaan kuuluvat vääjäämättä myös pettymykset, säännöt ja se, että sovitusta pidetään kiinni. Vanhempi, joka kantaa vastuun, luo turvaa.

Millainen tulevaisuus on lapsella, joka ei ole elämässään tottunut rajoihin, eikä saanut rakkautta?

- Kamalan turvaton ja yksinäinen tulevaisuus! Sellaisissa oloissa jätetään niin valtavan iso vastuu oman polun ja rajojen etsimisessä lapselle ja nuorelle. Synnytetään ahdistusta, jota onkin tällä hetkellä paljon.

Älyä vai ei kännyköissä?

Älykännykät ovat avanneet lapsillekin ihan uuden maailman. Niistä on paljon myös ongelmia perheissä. Mitä sinä ammattilaisena olet mieltä?

- Älykännykässä on paljon hyvääkin. Näppäryys ja tietotekninen osaaminen kehittyvät valtavalla vauhdilla. Valitettavasti älykännykät myös koukuttavat, vaikuttavat dramaattisesti pieniin, kehittyviin aivoihin. Siitä olen kovasti huolissani. Kymmenen vuotta sitten ennustettiin, että älykännykät tuovat mukanaan muun muassa sosiaalisten tilanteiden pelkoa, univaikeuksia, ahdistushäiriöitä. Nyt kohtaamme paljon juuri näitä. Isoja ongelmia, jotka eivät enää ole perheiden ratkaistavissa. Yhteiskunta on tuottanut näitä ongelmia, ja olisi aika myös ryhtyä vastaamaan niihin. Kouluissakin on tuotu jo pitkään pelillistämistä ja kännykän käyttöä oppitunneille, vaikka osa riparilaisista sanoo olevansa jopa 16–20 tuntia vuorokaudessa virtuaalimaailmassa!

Pitäisikö sinusta älykännykät kieltää lapsilta?

- Vanhemmat ajattelevat, että kännykkä on lapselle turva. Katse ja kohtaaminen ovat niitä, joista saa turvaa! Lapsi on kuitenkin helppo saada viihtymään värikkäässä ja alati muuttuvassa virtuaalimaailmassa. Kännykän ojentaminen pikkulapselle on myös tapa saada omaa aikaa aikuiselle.

Ilkka-Aholan mukaan älykännykän käyttö on haitallista lapsen puheen kehittymiselle. Itsesäätelyn oppimisen kannalta erittäinkin huono asia. Olisi vain hyvä, jos lapsi oppisi odottamaan ja sietämään tylsyyttä. Luovuus kun syntyy tylsyydestä.

Miksi lapsi tai nuori raivostuu, kun kännykkä otetaan häneltä pois?

- Mehän koukutumme helposti. Se, että joutuu tahtomattaan eroon älykännykästään, luo samanlaiset vieroitusoireet kuin alkoholista tai huumeista eroon pyrkivällä on. Hyvää oloa tuottavat dopamiinipurskeet aiheuttavat aivoissamme samanlaisen tilan kuin kemialliset aineet, joihin tulemme riippuvaisiksi. Koska ei ole kyseessä kemiallinen aine, tätä ei katsota riippuvuudeksi, mutta aivofysiologisesti on valitettavasti riippuvuussairaudesta kyse.

Iso ongelma on Ilkka-Aholan mukaan siinä, että helposti jäädään nettisurffaamaan pitempään kuin piti, hairahdutaan ihan vääriin osoitteisiin ja ihan eri sivuille kuin piti. Älykännykkä haukkaa ajankäytöstämme ja vie huomiota - myös aikuisilla. Jokainen dopamiinipurske, jonka älykännykkämaailmasta saamme, koukuttaa aivoja. Innostavat äänet, näkymät, värit, niistä ihminen – pienikin - saa tyydytyksen.

- Katse, kosketus, puhe, liikunta, hyvä ruoka, muun muassa tällaisista asioista aivomme on luotu saamaan mielihyvää. Älykännykkä tarjoaa aivoja koukuttavaa, melko vahingollista pikaruokaa.  Esimerkiksi nuorten aikuisten seksin harrastaminen on älykännykkämaailmassa vähentynyt huomattavasti. Onneksi rajauksilla ja kielloilla on saatu kouluissa työskentelyrauhaa takaisin. Säädäntöjä ja ikärajoja on jo olemassa lasten parhaaksi, valitettavasti niistä ei aina ole helppo pitää kiinni. Kun lapsi tottuu ruutuun, sitä vingutaan junissa ja busseissa. Perheissäkin ruutuaikaa kertyy yllättävän paljon.  

Armollisuutta perheisiin

Yhteiskunnassamme painitaan tällä hetkellä monenlaisten murheiden kanssa. Työttömien määrä on räjähtänyt yli 300 000 henkilöön, hinnat ovat nousseet sekä asumisessa että muutoin elämässä. Mitä perheille kuuluu?

- Lapsiperheköyhyydestä luin tuoreen tutkimuksen. Sen mukaan Lempäälässä näyttää hyvältä. Mutta esimerkiksi kotikunnassani Virroilla näyttää ihan toiselta. Joillakin perheillä menee mukavasti, mutta niillä, joilla menee heikosti, menee monella tavalla heikosti. Köyhässä perheessä varttuva lapsi on vaarassa syrjäytyä, ja jäädä ulkopuolelle. Vaatimukset ovat tänä päivänä järkyttävän kovat: pitää olla kunnon kännyt, vaatteet, lomat. Satuin kulkemaan koulun ohi, kun lapset olivat välitunnilla. Se, mitä kuulin kadulle pienten lapsiporukoitten touhuavan, oli sellaista, mihin aikuisena pitäisi puuttua. Aikuiset eivät kuitenkaan näe ja kuule, miten ilkeästi pieniäkin lapsia voidaan kiusata. Kiusaaminen on julmaa, ja valitettavan usein aikuisilta piilossa. Jos lapset aistivat, että vanhemmilla on jo paljon kuormaa, he säästävät heitä, eivätkä kerro.

Miten perheissä jaksetaan?

- Ihan alleviivaan vanhemmille, että kaikista suurin syy uupumukseen on suorittaminen vanhemmuudessa. Rima on liian korkealla, eikä lopulta jaksetakaan hypätä sen yli. Todella monessa asiassa rimaa voi huoletta laskea. Vaikka kotia ei ehdi tai jaksa siivota, tulee napattua lapsillekin einesruokaa tai kun pyykkivuori kasvaa, onni ei siihen kaadu.

Turvallisen aikuisen ei tarvitse aina olla isä tai äiti. Mummit, vaarit ja muut sukulaiset tai läheiset voivat olla lapselle vähintään yhtä rakkaita. Jakamaton huomio on lapsille iso juttu. Ne kuuluisat: katse, kosketus ja sanat. Niillä hoidetaan sielua ja mieltä. Täydelliseltä näyttävällä perheellä voi olla monenlaisia luurankoja kaapissa.

Yhteisöllisyys takaisin!

Monessa perheessä oli ennen vanhaan lapsenlikat lapsia hoitamassa. Kaivataanko tätä ammattikuntaa takaisin?

- Kyllä! Ihan ehdottomasti! Mutta toivoisin myös sitä, että eri sukupolvet olisivat lähempänä toisiaan. Nuoret perheet ovat usein valtavan yksin erityisesti esikoisensa kanssa, monesti vauva-aikana vielä uudella paikkakunnalla. Verkostoja ei välttämättä ole, kaikki kontaktit on luotava uudestaan. Se vaatii rohkeutta, aikaa ja aktiivisuutta. Toivonkin, että lapsiperheet tekisivät ”vaihtareita”. Ottakaa sen vauvamuskarikaverin lapset teille pariksi tunniksi, antakaa vanhemmille vapaa-aikaa vaikkapa suloisten päiväunien tai kauppareissun ajaksi. Seuraavalla kerralla viette sitten hänelle teidän lapsenne. Akuliina-ryhmät ovat erittäin hyvä paikka luoda näitä verkostoja.

Hallitukselle Ilkka-Ahola antaa topakat terveiset.

- Monilta järjestöiltä on evätty määrärahoja, ja se näkyy. Vaikkapa MLL, 4H, NMKY - ja koko kolmas sektori ovat tehneet valtavan hyvää työtä perheiden parissa. Kun järjestöiltä leikataan, osuu se kaikista kipeimmin niihin, joilla ei ole varaa maksaa vaikkapa lapsenhoitopalveluista. Seurakuntamme PikkuHelppi paikkaa tätä.

Kolme pointtia perheille

Antaisitko vielä muutaman ohjeen perheen onnelle, rauhalle ja hyvinvoinnille? Kolme pointtia?

  1. Koko perheen kännyparkki öiksi. Sänkyyn ei saa kukaan viedä kännykkää. Vanhemmatkin voisivat tehdä sängyssä ihan muuta kuin selata puhelinta.
  2. Katse, kosketus ja kannustavat sanat kiintymyssuhdehetkissä.  Lähdön ja liittymisen hetkissä, aamuissa, illoissa ja bonuksena ruokaillessa, syntyy yhteyden kokemus, joka pitää yhteenkuuluvuuden tunteen yllä. Skannaamme aika nopeasti, olemmeko toiselle tärkeitä, ja pitääkö toinen minut mielessä erossa ollessammekin. Tämä on tärkeää niin aikuisille kuin lapsillekin.
  3. Yhdessä nauraminen! Keksikää sellaisia hyviä hetkiä, jolloin koko perhe voi nauraa yhdessä. Huumori on iso voimavara.

Katse, kosketus ja sanat, ne ilmaiset aarteet, ovat lapselle tärkeitä vaikkapa nukkumaan mennessä. Halaus kertoo lapselle, että hän on koko yön turvassa, vaikka vanhempi on toisessa huoneessa.

- Tämä pitäisi muistaa sekä lasten että aikuisten kesken, jotta perhe pysyisi voimissaan. Jos vain suljemme oven, tulkitsee toinen sen helposti niin, ettei enää ole rakas. Jos muistaa tämän lapsen kanssa, mutta ei puolison, alkaa se nakertaa perhe-elämää. Perheessä kaikki ovat tärkeitä!

Miten jaksaa auttaja itse työssään? Tulevatko työasiat kotiin?

- Ammatillisuuteni on kehittynyt vuosikymmenten aikana vaativissa työtehtävissä. Pitkä työmatka Virroille auttaa, siinä ehtii myös rukoilla. Olen tavannut sanoa, että kotona on niin paljon, etteivät työasiat sinne mahdu. Ja toisaalta työssä on aina ollut niin paljon, etteivät kotiasiat mahdu sinne, naurahtaa Sirpa Ilkka-Ahola.

 

Teksti: Hanna-Mari Kamppikoski

Valokuva: Siiri Ahola, Sirpa Ilkka-Aholan tytär

 

 

17.1.2025 11.55