Birgitan vaelluksen 20-vuotiasta taivalta muistellaan varmasti ahkerasti juhlavaelluksella syyskuun alussa. Erimittaiset reitit kulkevat Lempäälässä ja lähiseudulla, niillä kaikilla on määränpäänä Pyhän Birgitan kirkko Lempäälässä. Kahden päivän vaellus Kangasalta starttaa jo 4.9. Lemmenjoella Lapissakin vaelletaan. Perinteisen vaelluksen lisäksi, järjestetään juhlavuonna myös pyhiinvaellusseminaari. Birgitan juhlavaelluksen suojelijana toimii piispa Matti Repo.

Teidät on valittu syyskuisen Birgitan juhlavaelluksen suojelijaksi. Millainen suojelijan tehtävä on? 

- Mielenkiintoinen! Usein ne tapahtumat, joihin piispaa pyydetään suojelijaksi, ovat sellaisia, ettei itse oikein ehdi syventyä siihen, mitä ollaan suojelemassa. Enemmänkin annetaan kasvot sille tapahtumalle, halutaan liittyä niihin hyviin tavoitteisiin, mitä tapahtumalla on. Saa kokea, että minäkin otan tähän osaa, vaikka ei sen syvällisempää suhdetta siihen olekaan. Usein suojelijan tehtävä on näkyvyyden lisääminen, kasvojen antaminen, suositteleminen, mutta itse ei kuitenkaan fyysisellä tavalla, tai päätöksenteossa ole mukana.

Repo ei ole aiemmin osallistunut Birgitan vaellukselle, mutta syyskuussa hän vaeltaa yhden osuuden.

- Tietysti olen hengellisessä elämässä mukana, ja toimitan myös jumalanpalveluksen, joka vaellukseen liittyy.

Siunaa ja suojelee

Kun on kyse hengellisestä tapahtumasta, onko suojelija myös se, joka siunaa tapahtuman? Onko siunaamisella ja suojelemisella yhteys? 

- Onhan niillä selvästi yhteys. Saa toimia esirukoilijana, rukoilla siunausta tapahtumalle ja kaikille heille, jotka osallistuvat. Jumalanpalveluksessakin saamme kaiken päätteeksi kiittää siitä varjeluksesta, jonka saimme vaelluksella osaksemme. Saa siunata tietysti niitäkin, jotka eivät kirkkoon tulleet.

Repo ei koe olevansa vaeltaja, mutta lyhyitä kaupunkipyhiinvaelluksia hän on tehnyt. 

 - Kaupunkipyhiinvaelluksilla käymme sovituissa kohteissa. Itse olen valinnut sellaisia kohteita, joihin liittyy kristillisen kirkon historia. Olen vieraillut Jerusalemissa, Betlehemissä, Nasaretissa. Ne ovat liittyneet Kristuksen elämään, aina kohteelle saavuttuamme olemme rukoilleet.

Luterilaisenkin kirkon historiaan liittyen on pyhiinvaelluspaikkoja myös Euroopassa.   

- Luther kritisoi pyhiinvaellusta, sanoi ihmisten vaeltavan pyhäinjäännösten äärelle, jotta vierailusta saisi mahdollisesti lyhennystä kiirastulessa. Vaikka Luther pilkkasikin, niin nykyisin hänen omille historiallisille paikoilleen tehdään pyhiinvaelluksia - ja kiitetään Jumalaa. Apostolien haudoillakin Roomassa olen vieraillut, Pyhän Pietarin ja Paavalin haudalla. Rukouksessa liitymme apostolien opetukseen.

Matka myös omaan itseen

Nykyisin puhutaan paljon siitä, miten luonto hoitaa ja hoivaa siellä liikkuvaa ihmistä. Mitä eroa on siinä, kun luonnossa lenkkeillään tai kun lähdetään vaeltamaan, pyhiinvaeltamaan? 

- Niin. Myös Birgitanpolkua markkinoidaan luontopolkuna, mutta polulla on pyhimyksen nimi, sillä hänelle omistettu kirkko on Lempäälässä. Pyhiinvaelluksen ideana on se, että kuljetaan pyhään paikkaan, ja rukoillaan siellä, muistetaan sitä pyhimystä. Luonto on tullut meille vasta myöhemmin isona ja tärkeänä asiana, ehkä siksi, että itse kulkeminen on matka kohteeseen, mutta myös matka omaan itseen. Minulle päämäärä on ollut tärkein, ei se vaellus tai kulkeminen. On ollut suunta johonkin kohteeseen. Pyhiinvaelluksen merkitys onkin siinä, että kanssavaeltajat käyvät keskustelua, yhdessä tulee elämää katsottua aivan eri näkökulmasta kuin omassa työssään, arjessaan. Silloin siitä tuleekin vaellus muussa merkityksessä kuin vain kohteen vuoksi. Tulee vaellus omaan itseen, omaan elämään, elämän merkitykseen. Tulee kokemus yhdessä kulkemisesta.

Piispako ei turhia kuleksi? 

- Minä olen ehkä vähän malttamaton, kärsimätön. Ajattelen vaeltamista ja matkantekoa kohteen vuoksi, että olisi jokin päämäärä. Mennään turhia hidastelematta, valitaan vielä kulkuväline, jolla päästään nopeasti, naurahtaa Repo.

Mutta mikä olisikaan parempi päämäärä kuin Lempäälän Pyhän Birgitan kirkko, Herran huone? 

- Kyllä, se onkin hyvä paikka. Aiemmin en ole sinne vaeltanutkaan.

Ympäristö vaikuttaa

Mitä teidän mielestänne tapahtuu ihmisessä silloin, kun hän kuljeskelee ja vaeltaa? Vaelletaanhan kaupungillakin, useimmiten muitten ihmisten parissa.

- Itse ainakin yhdistän kaksi asiaa. Päämäärä ja, että ehdin sinne sovittuna aikana. Ja toiseksi otan vastaan kaikkea sitä elämää, mitä ympärillä on. Se vaikuttaa minuun, jollain tavoin kaikessa tulee elettyä mukana. Näinhän se on sekä kaupungissa että luonnossa kulkiessa. Ympäristö vaikuttaa. Se imeytyy minuun erityisesti keväällä tai alkukesästä: lintujen laulu tai puiden lempeä humina tuulessa, aurinko. Kaikki imeytyy omaan mieleen, omiin ajatuksiin ja sieluun, luovat kokemusta. Mutta yhtä hyvin kaupungin kuhina, elämä, liikenne, ihmiset, puistot ja rakennukset tekevät sen.

Miten liikutte luonnossa? 

- Olen vähän sellainen luonnossa kulkija, että jos menen kauniille näköalapaikalle, katseeni pysähtyy aina varmuudella siihen kohtaan, missä on ihmisen rakentamaa. Tehtaan piippu, talojen kattoja, silta tai jotain, mihin silmäni osuu. Katseeni ei pysähdy kuusenlatvaan, vaan radiomastoon tai muuhun vastaavaan. Olen kovasti kyllä miettinyt, miksi näin tapahtuu, kysellyt, mihin muiden katse pysähtyy. Joku toinen voi katsoa jatkuvaa vihreää. Minua kiinnostaa ihmisen kädenjälki. Kyllähän sitä miettii, miksi.

Onkohan teillä insinöörejä suvussa?

- Ei ole insinöörejä, mutta isäni oli teknikko. Teknikon poikana tietysti näpertäminen, ja se, että saa jotakin aikaan. Muutoinkin kaipaan tunnistettavaa kohdetta, pelkkä vihreä massa – metsä - ei herätä sitä ajatusta, että tuonne haluan mennä – ja eksyä.

Luonto apuna ongelmanratkaisussa

Moni ihminen menee luontoon ratkaisemaan visaisia pulmiaan, siellä tulee ahaa-elämyksiä. Miten teillä, kuinka te ratkaisette ongelmia? 

 - Olen kyllä tuotakin kokenut. Hiihtäesssäni olen huomannut, että jokin asia tulee uudessa valossa esiin. Kun liikkuu ja hengittää raittiissa ilmassa, se varmasti virkistää aivotoimintaa. Ihan uudetkin näkökulmat tulevat mieleen, jokin lakkaa vaivaamasta, näkee asiassa toisen puolen. Pöydän ääressä ei välttämättä ongelma ratkea lukemalla, mutta kirjoittaminen ainakin minulla auttaa. Liike ja hengitys varmasti ovat vaikuttavia tekijöitä, enemmän mielestäni kuin ympäröivä luonto. Ei sitä hiihtäessä ehdi katsella. Tosin ihailenhan minäkin usein paksuja puita, mutta lähinnä mietin, miten paljon siitä saisi halkoja.

Vaellus yhdistää

Tanssia on tutkittu paljon. On muun muassa havaittu, että toistensa kanssa tanssivat alkavat pitää toisistaan. Voiko vaelluksessa olla samaa, ryhtyvätkö toistensa kanssa vaeltavat pitämään toisistaan? Lähdet siis vaeltamaan täysin tuntemattoman kanssa, mutta vaelluksen päätyttyä pidättekin toisistanne?

- Epäilemättä! Ihmisiä voi erottaa monikin asia, he eivät välttämättä tule edes toimeen keskenään, mutta jos on jakanut jotakin yhteistä, kulkenut samaa matkaa, on se jollain tavoin lähtemätön jälki ihmisessä. Kokee yhteenkuuluvuutta. Vähän sama kuin ajattelee lapsuusajan koulukavereita, joitten kanssa ei edes välttämättä ole pidetty yhteyttä. Vuosien jälkeen, kun kohtaatte, niin teitä yhdistää moni asia, yhteisiä kokemuksia, side, joka tuo yhteenkuuluvuutta. Side, joka muodostuu siitä, että olette jonkin matkaa elämässä kulkeneet yhdessä. Lyhytkin vaellus sitoo ihmisiä toisiinsa. Tanssi voi olla lyhyt, ei kestä monta minuuttia edes, mutta olette ottaneet jokusen yhteisen askeleen, on ollut pakko yrittää pysyä yhdessä se hetki, samassa rytmissä, onnistua. Vaelluksessa pätee sama. Ollaan – jos ei muuta – niin koitettu päästä pois sieltä metsästä.

Ainakin Kekkosen aikaan päämiehet ratkaisivat yhteisiä ongelmiaan saunassa. Voisiko vaellus toimia samoin nyt, kun maailmalla on lukuisia tulipesäkkeitä? 

- Valtiovieraita on Suomessakin viety metsään. Ehkä siinä on kuitenkin sellainen riski, että altistaako itsensä. Ihmistä ei saa altistaa siinä, missä hän joutuu heikkouteen. Ensin pitää olla riittävästi luottamusta. Yhdessä saunominenkin edellyttää sitä. Vaelluksellakin ehkä pitää altistaa itsensä luonnonvoimille, sille, että on hyttysiä ja… ja..

Karhuja?

- Kyllä, ja märkää, voi mennä vettä saappaaseen. Mutta ennen kuin ihmisen kanssa voi sopia, on oltava arvostus ja luottamus siihen, että minua ei nyt viedä jonnekin, missä manipuloidaan.

Hyvä yhteys?

- Juuri se.

Mieluinen musiikki

Mitä harrastatte? Ehdittekö harrastaa? 

- Vähän huonosti, mutta nuoruuden musiikkiharrastukseni on taas esillä, kun toinen tyttäreni avioituu. Häitä varten olen toisen tyttäreni kanssa pitänyt bändiä. Vajaat kymmenen vuotta sitten hankimme kesämökin, se on antanut kesäpuuhaa ulkona. Nurmikonleikkuuta, halonhakkuuta, ikkunapokien lakkaamista. Joku voi miettiä, että mökillä ollaan ja istutaan, luetaan laiturilla, mutta ei! Se sellainen on minimaalista, enimmäkseenhän mökkeily on työhanskojen pitämistä, mullassa möyrimistä, ruohonleikkurin korjaamista.

Tärkeä toivo

Toivo on elokuussa ilmestyvän Kirkonportin teemana. Miten tärkeää toivo on? 

- Todella tärkeää! Se on yksi kristillisyyden kolmesta perushyveestä. Ne tutut ”usko, toivo ja rakkaus”. Toivohan läpäisee ihmisen elämän, antaa syyn joka aamu nousta ylös hyvällä mielellä. Vaikka tietää omat ylä- ja alamäkensä, niin jokainen uusi aamu kertoo, että tässä päivässä on paljon hyvää. Nousen jaloilleni, minulla on paljon elämässä. Toivo pitää ihmisen kiinni elämässä - ja liikkeessä. Se on perusasenne. Paljon enemmän kuin toive, vaikka eroaa siitä vain yhdellä kirjaimella. Toive on haaveilua. Toivo saa ihmisen liikkeelle, nostaa jaloilleen. Jos ihmisellä on toivoa, hän jaksaa vaikka millaisten ongelmien keskellä. Pienikin valonsäde antaa toivoa. Vaikka ihminen tietää ongelmista, puutteista ja vaikeuksista, mutta jos on jotain – vaikka miten pientä, jota odottaa, on toivoa.

Mistä toivo syntyy? 

- Monesta eri asiasta! Jokin hyvä asia, jota odottaa. Vaikka tyttären häitä. Ensin ehkä vaaditaan jonkinlainen rauhallinen suhtautuminen omaan itseen ja elämäänsä. Perustyytyväisyys siihen, miten hyvin asiat ovat, vaikka olisi paljon selvittämättömyyttä ja sellaista, mistä ei saa otetta. Huomaa kuitenkin, että pääosin asiat ovat hyvin. Elämässä on enemmän asioita hyvin kuin huonosti, myös se luo toivoa.

Sisältyykö toivo rakkauteen, vai onko ne kaksi erillistä? 

- Hyvä filosofinen, teologinenkin kysymys! Luterilaisuudessa ajatellaan, että se usko, joka kohdistuu Jumalan hyvyyteen, Jumalan rakkauteen, Jumalan rakkauteen Kristuksessa, sisältää toivon ja rakkauden. Usko muokkaa ihmistä läpikotaisin. Toivo ja rakkaus sisältyvät uskoon. Toivo sisältyy varmasti myös rakkauteen, koska rakkaus saa ihmisen näkemään toisessa jotain hyvää. Se vaikuttaa myös siten, että toivo saa osoittamaan rakkautta toiselle ihmiselle, rakennamme yhdessä jotain hyvää. Kyllähän ne kietoutuvat toisiinsa, mutta ne eivät ole toisistaan riippuvaisia. Usko, toivo ja rakkaus ovat kolme tärkeää. Nyt puhumme isoista filosofisista kysymyksistä.

Onko piispansauvassa ja vaellussauvassa jotain samaa? 

- Piispansauva on paimenen sauva. Mallikin on sellainen kuin paimenella, eli koukulla voi lampaitaan paimentaa. Sauvaan voi myös tukeutua, käyttää kävellessä. Se on myös matkasauva. Silloin, kun vanha piispa jää pois – jää eläkkeelle, sanotaan, että hän laskee matkasauvansa, se annetaan seuraavan käyttöön. Se on ollut kaitsijan sauva, mutta koko virassaoloajan myös matkasauva. Piispan tehtävänä on vierailla seurakunnissa, hän siis tekee matkaa, kulkee kappaleen matkaa myös seurakuntalaisten kanssa. Vertauskuvallisessa mielessä asuessaan hiippakuntakaupungissaan, piispa tekee koko ajan matkaa seurakuntalaistensa kanssa. On niissä siis yhteisiä nimittäjiä.

Birgitan vaellus on yhdessä kuljettu jo 19 kertaa!

Varsinainen vaelluspäivä on tänä vuonna lauantaina 5.9. Kahden päivän vaellus Kangasalta starttaa jo perjantaina 4.9., ja Lapin vaellus Lemmenjoella tiistaina 1.9. Tapahtumakokonaisuuteen kuuluu myös pyhiinvaellusseminaari sunnuntaina 6.10.

Juhlavaelluksen järjestäjinä toimivat Lempäälän seurakunnan lisäksi Vesilahden, Kangasalan, Akaan, Pirkkalan ja Tampereen seurakunnat.