Uutislistaukseen

Saapas-toiminta starttaa Lempäälässä

Saapasjuliste.jpg

SAAPAS POLKAISTAAN KÄYNTIIN LEMPÄÄLÄSSÄ

"Nyt jos koskaan on mahtava hetki kääriä hihat ja ryhtyä toimeen nuorten puolesta. On kätevää astua valmiiseen järjestelmään, sillä Saapas-toiminnassa koulutetaan tehtävään ja pidetään huolta vapaaehtoisista", kertoo innostuksen äänellä nuorisotyönohjaaja, rippikoulu-vastaava Tiina Koskinen Lempäälän seurakunnasta.

Lempäälän kunta ja seurakunta ovat yhteistyössä starttaamassa Saapastoimintaa. Saappaalla on monia muotoja: Nettisaapas, Koulusaapas, Kriisisaapas, Festarisaapas ja Katusaapas. Toiminta on meillä alkamassa Katusaappaalla, mikä tarkoittaa sitä, että vapaaehtoiset, turvalliset aikuiset päivystävät niissä paikoissa, missä nuoret kokoontuvat.

Koulutus toukokuun alussa

Vapaaehtoiseksi lähtevät saavat lyhyen koulutuksen, ja sen jälkeen voi olla mukana päivystyksissä silloin, kun omaan aikatauluun ja omille voimille sopii. Ensimmäinen mahdollisuus kouluttautua vapaaehtoiseksi on jo lauantaina 7.5. klo 10-16 nuorisotalo Snadissa (Rypyntie 10).

Omien voimien mukaan

Kuka tahansa voi hypätä Saapas-toimintaan mukaan. Joskus oman elämäntilanteen tai jaksamisen takia voimat eivät riitä tähän tehtävään, mutta tilanteet voivat muuttua.

"Saapas ei ole ”vartijapalvelu”. Emme valvo järjestystä. Saapastoiminta noudattaa lakia. Meillä on velvollisuus pelastaa ja auttaa. Saapaslaiset työskentelevät myös kunnan ja seurakunnan alaisina, myös heillä on vaitiolovelvollisuus. Tärkeänä pidän sitä, että vapaaehtoinen kokee olevansa turvallinen aikuinen."

Tänä vuonna Saapas-rahoitus tulee Yhteisvastuukeräyksen kautta. Aiemmin muun muassa Veikkaus on rahoittanut toimintaa.

"Turvallisen aikuisen antama aika on se kallisarvoisin, jota tällä hetkellä tarvitaan."

Lasten ja nuorten keskus ry. vastaa Saapas-toiminnasta valtakunnallisesti. Lempäälän Saapas-toiminnasta vastaa koordinoiva nuorisotoiminnan ohjaaja Kristian Leppänen Lempäälän nuorisopalveluista. Ilmoittautumiset koulutukseen: kristian.leppanen@lempaala.fi tai 040 3533 135.

- Hanna-Mari Kamppikoski

2022-04-22 14:33:07.0