Uutislistaukseen

Ylijäämäinen tilinpäätös 2022 kirkkovaltuuston hyväksyttäväksi  

Kirkkoneuvoston yhteiskuva

Kirkkoneuvosto hyväksyi 28. maaliskuuta omalta osaltaan vuoden 2022 tilinpäätöksen ja siihen liittyvän henkilöstökertomuksen. Tilikauden tulos on 3 784 euroa ylijäämäinen.

Lopullisesti tilinpäätöksen hyväksyy seurakunnan kirkkovaltuusto yleisölle avoimessa kokouksessa 2. toukokuuta. 

Neuvoston pöytäkirja on yleisön nähtävänä osoitteessa https://www.lempaalanseurakunta.fi/paatoksenteko/esityslistat-ja-poytakirjat

Maaliskuun kokouksessaan kirkkoneuvosto:

  • Hyväksyi tilinpäätöksen lisäksi päivitetyn kiinteistösuunnitelman 2021–2026.
  • Päätti avata seurakuntapastorin viran mikäli nykyinen seurakuntapastori siirtyy toisen seurakunnan virkaan.
  • Valitsi toukokuussa tehtävälle Viron matkalle kirkkovaltuuston edustajaksi Heidi Salosen ja kirkkoneuvoston edustajaksi Kari Tolosen.
  • Päätti siirtää myöhempään kokoukseen Puistolinnan kiinteistön myynnistä saatujen varojen (338 000 €) sijoitusasian.  

Kirkkovaltuusto tutustui kokouksessaan myös vuoden 2022 henkilöstökertomukseen sekä kolmen partiolippukunnan kanssa tehtyihin yhteistyösopimuksiin. Se totesi myös, että kirkkohallituksen suosituksen mukaisesti myös Lempäälän seurakunnassa kootaan päättäjien sidonnaisuusilmoitukset eri yhteisöissä.

Tilikauden tulos 3784 euroa ylijäämäinen

Vuoden 2022 tilinpäätöksestä kirkkoneuvoston pöytäkirja kertoo seuraavaa: 

  • Tilikauden tulos vuodelta 2022 on 3783,95 euroa ylijäämäinen.
  • Vuosikatteeksi muodostui 347 640,44 euroa, joka alitti poistojen määrän. Poistomäärä oli yhteensä 414 933,19 euroa.
  • Toimintakulut ja toimintatuotot toteutuivat talousarvioon nähden vähäisempinä. Tuloslaskelman toimintakulut olivat -4 459 605 euroa (talousarviossa - 4 567 721 €) ja toimintatuotot 346 628 euroa (talousarviossa 399 375 €).
  • Käyttötalouden nettomenot eli toimintakate on -4 112 978 euroa. Nettokulut kasvoivat vuoden 2021 tilinpäätökseen nähden 92 498 euroa eli 2,3 %. Talousarvioon nähden toimintakatteen muutos on 1,4 %.
  • Toimintakatteen positiivinen kasvu kertoo taloudellisen tilanteen vahventumisesta eli toimintatuottojen ja kulujen jälkeen jäävästä tarpeesta kattaa kulut kirkollisverolla ja muilla rahoitustuotoilla.
  • Kirkollisveroa kertyi vuonna 2022 yhteensä 4 460 643,68 euroa, joka on 4,5 % (193 659 euroa) enemmän kuin vuonna 2021. Talousarvioon nähden toteuma on 7,0 % suurempi.
  • Vuosikate on 347 640,44 euroa positiivinen. Vuoteen 2021 nähden nousua on 13 685,08 euroa ja talousarvioon nähden 173 346 euroa. Vuosikatteessa huomioidaan kirkollisvero sekä valtionrahoitus; menoina verotuskulut ja keskusrahastomaksut.
  • Investoinnit vuodelle 2022 ovat yhteensä 132 167 euroa. Merkittävimpiä investointeja ovat Lempoisten seurakuntatalon suunnittelu sekä Tervajärven ja Vanhan pappilan ulkomaalaukset.

2023-04-04 15:45:00.0