Uutislistaukseen

Pyhän Birgitan laulajien helatorstain kevätkonsertissa soi kiitollisuus

Violetteihin asusteisiin puettu kuoro laulamassa Pyhän Birgitan kirkon alttarin edessä.

Kamarikuoro Pyhän Birgitan laulajat esittää vanhaa ja uutta moniäänistä kirkkomusiikkia. Arkistokuva.

Helatorstaina 9. toukokuuta lempääläläinen kamarikuoro Pyhän Birgitan laulajat konsertoi Pyhän Birgitan kirkossa.

Kuoro on osa seurakunnan useiden kuorojen perhettä. Se perustettiin kirkkokuoron yhteyteen 1990-luvulla. 

Moni saattaa muistaa Pyhän Birgitan laulajien pääsiäisen aikaan upeasti esittämän Heinrich Schützin passion.    

Nyt ”Herrasta veisaa kieleni” -kevätkonsertti nostaa esiin valikoiman vanhojen mestareiden – kuten Pitonin, Schützin ja Vivaldin – kiitosaiheisia lauluja. Mukana on myös uudempia säveltäjiä, kuten Madetoja, Rautavaara ja 1970-luvulla syntyneet Anne-Mari Kivimäki ja Mia Makaroff.  

– Esitämme useita psalmeihin perustuvia lauluja, joiden perustunne on kiitollisuus. Myös yhteislaulujen tekstit pohjaavat psalmeihin, kertoo kamarikuoron johtaja Olli-Taavetti Kankkunen.

Kankkunen luonnehtii 20-jäsenistä kamarikuoroa nuorekkaaksi ja erittäin taitavaksi. Laulajat esimerkiksi oppivat konserttiohjelmistot nopeasti. 

– Laulajissa on sekä musiikin ammattilaisia että harrastajia. Mukana on kaikkia ääniä matalista bassoista aina korkeisiin sopraanoihin. Solistit löytyvät kuoron omista riveistä, hän kiittää.

Vanhaa ja uutta kirkkomusiikkia

Pyhän Birgitan laulajien ohjelmisto koostuu moniäänisestä kirkkomusiikista. Mukana on sekä vanhaa että uutta musiikkia. Kuoro konsertoi säännöllisesti. Vuosittain toistuvia tapahtumia ovat pyhäinpäivän konsertti sekä joulu- ja kevätkonsertit. Seurakunnan kuorona kamarikuoro on mukana myös messuissa ja muissa seurakunnan tilaisuuksissa.

Kankkusen mukaan jokaisessa omassa konsertissa on jokin teemallinen punainen lanka.

– Konserttikokonaisuuksien kehittely on itselleni mieluinen tehtävä. Samalla on ajateltava myös kuoron kehittymistä ja sitä, että laulajat saavat uusia haasteita, hän sanoo.

Entä mikä kuorolaulussa on parasta?
– Kenties ne hetket, kun soinnun puhtaus ja soinnin yhtenäisyys lähenee täydellistä. Silloin tuntuu, että soimme yhtenä yhdessä. Voin onnellisena kertoa, että birgitoissa sellaisia hetkiä riittää.

”Herrasta veisaa kieleni” – Pyhän Birgitan laulajien kevätkonsertti to 9.5. klo 16 Pyhän Birgitan kirkossa. Vapaa pääsy, ohjelma 10 € (lähetystyölle). Konsertin jälkeen kaikille avoin musiikillinen kevätjuhla Lempoisten seurakuntatalossa.   

Marita Miettinen

8.5.2024 11.59