Uutislistaukseen

Kirkkoneuvosto esittää tuloveroprosentiksi 1,45:tä

Kirkkoneuvoston yhteiskuva, jossa jäsenet näyttävät peukaloa ylös.

 

Lempäälän seurakunnan kirkkoneuvosto kokoontui toukokuun kokoukseensa tiistaina 14. toukokuuta. 
Kirkkoneuvoston kokoukset eivät ole avoinna yleisölle. Katso tämän linkin takaa kokouksen pöytäkirja 

Pöytäkirjan sähköisessä versiossa on mukana muun muassa seuraavat liitteet:

  • Kolehtisuunnitelma 9.6.–29.9.
  • Ohje [päätösten] lapsivaikutusten arviointiin
  • Raamibudjetti 2025
  • Toiminnalliset painopisteet 2025 

Kirkkoneuvosto päätti seuraavista asioista:

  • esittää kirkkovaltuustolle vahvistettavaksi Lempäälän seurakunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2025 nykyistä veroprosenttia eli 1,45:a
  • hyväksyi seurakunnan ensi vuoden 2025 talousarviokehyksen, toiminnan painopisteet ja talousarvioaikataulun
    • talousarviokehyksessä tulevan vuoden 2025 lukujen tulee noudatella vuoden 2023 tilinpäätöksen lukuja, mutta palkkakuluissa varaudutaan neljän prosentin korotuksiin, myös kiinteistöjen käyttökulut saattavat nousta
    • strategian mukaisissa painopisteissä uutta vuonna 2025 on esimerkiksi Vanhan pappilan Joulutalon toteuttaminen, uuden ja osallisuutta tukevan strategian laatiminen vuosille 2026–2030, lähetystyön ja kansainvälisen diakonian nostaminen vastaamaan kahta prosenttia vuoden 2023 verotuloista ja Tervajärven luontopolun kunnostaminen seurakunnan yhteisenä talkoopäivänä toukokuussa 2025.
    • hyväksytyn aikataulun mukaan 1.10. on kirkkovaltuuston kokous ja valtuustoseminaari, 11.11. on talousarviokirja valmiina. Kirkkoneuvosto käsittelee vuoden talousarvion ja toimintasuunnitelman kokouksissaan 19.11. ja 3.12. ja 17.12. on kirkkovaltuuston kokous   
  • nimitti uuden yksityishaudan hautaoikeuden haltijan (haltijamuutos)
  • nimitti henkisen huollon Pirkanmaan alueen valmiuspäivystäjäksi seurakuntapastori Emmi Korven ja  päätti hänelle maksettavasta palkkiosta, joka on 50 euroa kuukaudessa 1.9.2024 lukien.  
  • hyväksyi kirkon linjan mukaisen ohjeen lapsivaikutusten arviointiin ja nimitti lapsiasiahenkilöksi lapsi- ja perhetoiminnan työalajohtajan sekä varahenkilöksi varhaiskasvatuksen ohjaajan
  • hyväksyi kesä-syyskuun kolehtisuunnitelman 9.6.–29.9., jossa mukana ovat myös seurakunnan omat kolehtikohteet 
  • hyväksyi aluekeskusrekisterin päivitetyn sopimuksen

 Henkilöstöasiat:

  • valitsi Erno Vierun määräaikaiseksi vahtimestari-siivoojaksi 17.6.2024–31.8.2025 väliseksi ajaksi - paikkaa haki 13 henkilöä, joista viisi täytti hakukriteerit, ja heidät kaikki kutsuttiin haastatteluun  
  • hyväksyi palkkojen järjestelyerän, joka on 7925,62 euroa vuodessa ja 660,47 euroa kuukaudessa diakonian työntekijöille, hautausmaan kausityöntekijöille ja vahtimestareille maksettaviksi 1.10.2024 alkaen toistaiseksi - erä sisällytetään myöhemmin vuosittain seurakunnan talousarvioon  
  • päätti nimittää kanttori Sanna Pelvolan viransijaiseksi 10.7.2024–31.8.2025 nykyisen sijaisen eli Anu Neuvosen
  • hyväksyi lastenohjaajan irtisanoutumisen 1.8.2024 alkaen  
  • avasi lapsi- ja perhetoiminnan rekrytoinnit: kyseessä on kaksi vakituista varhaiskasvatuksen opettajan tehtävää sekä yksi määräaikainen ja osa-aikainen (62 %) tehtävä - hakuaika on 16.5.–2.6. ja aloitus syksyn toimintakauden alkaessa – lisäksi kirkkoneuvosto nimitti haastatteluryhmään Tarja Lehtiön
  • avasi diakonian rekrytoinnit: kyseessä on kaksi kahden vuoden määräaikaista virkaa 19.8.2024–31.7.2026 - hakuaika tehtäviin on 16.5.–2.6. ja taustalla on pitkään jatkunut epävarmuus vakituisten viranhaltijoiden virkavapauksien vuoksi – lisäksi kirkkoneuvosto nimitti haastatteluryhmään Teemu Lämsän

Kirkkoneuvosto sai tiedoksi:

  • sairaalasielunhoidon ja kehitysvammaistyön toimintakertomuksen
  • partiolippukuntien tilinpäätökset ja toimintakertomukset
  • talouskatsauksen tammi–huhtikuulta 2024
  • tilintarkastajien raportin
  • viranhaltijapäätöksinä kirkkoneuvosto sai tiedoksi muun muassa kiinteistöpäällikön päätökset vanhan Kuljun seurakuntatalon purkamisesta ja Vanhan pappilan peltikaton maalauksesta

Seurakunnan 13-jäseninen kirkkoneuvosto päättää seurakunnan juoksevista asioista ja valmistelee asiat kirkkovaltuuston päätettäväksi. Sen kokoukset eivät ole avoinna yleisölle. Lue lisää kirkkoneuvostosta tämän linkin takaa.

21.5.2024 12.37