Tilinpäätös kirkkovaltuustoon – tulos alijäämäinen
Vuonna 2025 seurakunta paransi kirkkohautausmaan valaistusta. Kuva: Petri Solja.
Seurakunnan kirkkovaltuusto kokoontuu tiistaina 12. toukokuuta klo 18 Sääksjärven seurakuntatalo Satamassa. Kokous on avoin yleisölle.
Valtuusto käsittelee vuoden 2025 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen. Lisäksi asialistalla on monia seurakuntavaaleihin liittyviä päätöksiä, kuten kirkkovaltuuston paikkamäärä, äänestysalue ja vaalilautakunnan asettaminen. Valtuusto päättää myös lisämäärärahoista hautakarttaohjelman hankintaan ja Vanhan pappilan kalustamiseen sekä käsittelee vuoden 2025 henkilöstökertomuksen.
Katso kirkkovaltuuston esityslista tämän linkin takaa.
Lataa tilinpäätös 2025 tämän linkin takaa.
Kohtaamisten ja kehittämisen vuosi
Seurakunnan vuotta 2025 juhlisti piispantarkastus. Lisäksi seurakunta valmisteli uuden strategian ja edisti kiinteistöjen kehittämistä. Se hyväksyi kesäkuussa uuden viisivuotisstrategian laajan jäsen- ja viestintäkyselyn pohjalta. Seurakunta sai valmiiksi Kirkonmäen hankesuunnitelman ja vei eteenpäin Lempoisten seurakuntatalon suunnittelua.
Kohtaavat tapahtumat olivat suosittuja. Yksin Vanhan pappilan joulutalossa, aaton glöginjaossa sekä kesällä Kuokkalankosken markkinoilla työntekijät kohtasivat noin 2000 lempääläläistä. Uusi verkostotapaaminen paikallisten järjestöjen kanssa kokosi 37 paikallista toimijaa.
Muuten seurakunta panosti perheiden tukeen, parineuvontaan, osallisuuden vahvistamiseen ja kansainväliseen yhteistyöhön etenkin Viron Viljandin ja Tansanian Morogoron kanssa.
Tulos alijäämäinen
Seurakunta teki tilikaudella 80 762 euron alijäämän. Vuosikate oli 476 230 euroa. Alijäämään vaikuttivat kirkollisverotulojen odotettua heikompi kehitys, kasvaneet poistot ja nousseet toimintakulut.
Verotulot tärkein tulonlähde
Seurakunta keräsi verotuloina ja valtionkorvauksina yhteensä 5,67 miljoonaa euroa, josta kirkollisverojen osuus oli 5,33 miljoonaa euroa. Se piti tuloveroprosentin ennallaan 1,45:ssä. Vuoden lopussa seurakuntaan kuului 16 712 jäsentä (66,8 % väestöstä).
Toimintatuottoja odotettua enemmän
Toimintatuotot olivat viime vuonna 440 366 euroa. Edelliseen vuoteen kasvua oli noin 72 000 euroa. Tuottoja kertyi erityisesti leiri-, retki- ja kurssimaksuista, haudan lunastusmaksuista ja hautauspalvelumaksuista. Lisäksi toimintatuottoihin sisältyivät metsätalouden tuotot (71 648 €) sekä vuokratuotot (67 898 €).
Palkat suurin menoerä
Seurakunnan toimintakulut olivat 5,14 miljoonaa euroa, joista palkat ja muut henkilöstökulut muodostivat suurimman menoerän (2,86 milj. €). Se työllisti vuoden lopussa 55 henkilöä.
Seurakunta käytti investointeihin noin 64 500 euroa ja uudisti muun muassa kirkon valaistusta ja esitystekniikkaa sekä jatkoi Tervajärven leirikeskuksen perusparannuksia ja seurakuntatalon suunnittelua.
Kati Nieminen ja Marita Miettinen
Thu May 07 16:09:00 EEST 2026