Uutislistaukseen

Kantelemusiikkia duona kirkossa

Pyhän Birgitan kirkossa kuullaan sunnuntaina 13.8. harvinainen kanteleduo-konsertti. Konsetissa esiintyvät kanteletaiteilijat Makiko Oba ja Marja Nevankallio. Kello 18 alkavaan konserttiin on vapaa pääsy. Ohjelmalehtinen maksaa 10 euroa.

Makiko Oba on opiskellut viime vuodet Tampereen Musiikkiakatemiassa pääaineenaan konserttikantele. Hän soittaa lisäksi pieniä kanteleita. Ohjelmisto koostuu eri musiikkityyleistä klassisesta musiikista kansanmusiikkiin. Makiko on esiintynyt eri puolilla Suomea ja Japania sekä solistina että kamarimuusikkona.

Marja Nevankallio on kanteletaiteilija, soitonopettaja ja kamarimuusikko. Hän aloitti musiikkiopintonsa pianistina, mutta kanteleiden kaunis ja vahva sointimaailma vei mukanaan ja pääsoitin vaihtui konserttikanteleeseen lukioikäisenä.

Musiikin maisteriksi Nevankallio valmistui Sibelius-Akatemiasta vuonna 2006. Kanteleelle sävelletyn uudemman taidemusiikin ja perinteen liukuvat rajat, improvisointi sekä toisten kanssa musisointi ovat hänelle tärkeitä. Niiden lisäksi luonto, hiljaisuus ja ihmisten kohtaaminen musiikin kautta ovat läheisiä teemoja.

RP

Tue Sep 08 18:25:00 EEST 2020