Uutislistaukseen

Kirkkovaltuuston puheenjohtajaksi Kari Tolonen

Henkilökuva Kari Tolosesta

Kari Tolonen

Kari Tolonen on seurakunnan kirkkovaltuuston puheenjohtaja seuraavat kaksi vuotta, 2021-2022. Edellinen puheenjohtaja, Kari Koppanen, valittiin valtuuston varapuheenjohtajaksi. Tolonen kuuluu kokoomuksen valtuustoryhmään, Koppanen edustaa puolueista riippumatonta Seurakuntaväkeä.   

Kirkkovaltuusto kokoontui 26. tammikuuta. Valtuusto valitsee puheenjohtajiston keskuudestaan kautensa ensimmäisenä ja kolmantena vuonna.

Kirkkovaltuusto valitsi kokouksessaan myös kirkkoneuvoston jäsenet kaksivuotiakaudelle 2021-2021. Varapuheenjohtajana jatkaa seurakuntaväen Marika Salo. Kirkkoneuvoston puheenjohtaja on virkansa puolesta seurakunnan kirkkoherra. Tehtävää hoitaa virkaa tekevänä Matti Vehviläinen

Kirkkoneuvosto lähes ennallaan 

Neuvoston jäsenistö ei juuri muuttunut. Uutena jäsenenä neuvostoon valittiin edellisen kaksivuotiskauden varajäsen Mikko Vesamäki (Seurakuntaväki). Hänen varajäsenekseen valittiin edellisen kauden jäsen Timo Viitanen.

Kirkkoneuvoston kokoonpano on seuraavat kaksi vuotta 2021-2022 seuraava (suluissa henkilökohtainen varajäsen): 

varapuheenjohtaja Marika Salo (Enni Huhtala), Paula Eloranta (Juha Ruuna), Leila Koivisto (Liisa Korkatti), Veikko Kuumola (Markku Nieminen), Timo Kämäräinen (Vesa Linna), Mikko Kärki (Maikki Hämäläinen-Ylikahri), Tarja Lehtiö (Tuija Seppänen), Asko Ojakoski (Jouko Rautkivi), Tuula Petäkoski-Hult (Topi Koiranen), Heidi Salonen (Jouni Paloniitty), Asko Siivola (Marja Sundström), Mikko Vesamäki (Timo Viitanen). 

Kirkkovaltuusto on seurakunnan ylin päätöksentekoelin.  Lempäälässä siihen kuuluu 27 jäsentä. Seurakuntalaiset valitsevat valtuuston jäsenet neljän vuoden välein vaaleissa.

Valtuuston valitsema kirkkoneuvosto valmistelee asiat kirkkovaltuuston päätettäväksi ja vastaa niiden toimeenpanosta. 

Katso lisää seurakunnan päätöksenteosta tämän linkin takaa. 

 

 

 

Fri Jan 29 16:50:00 EET 2021