Uutislistaukseen

Kiviportailla vaaleanpunainen koulureppu, josta pilkistää vihreitä palmunoksia.

Matka pääsiäiseen alkaa palmusunnuntaina 28. maaliskuuta

19.3.2021 11.05

Matka pääsiäiseen alkaa palmusunnuntaina.  

Pyhä aloittaa hiljaisen viikon. Kirkkovuodessa alkaa aika, jolloin muistellaan Jeesuksen kärsimyksiä ja hänen elämänsä viimeisiä vaiheita.

Palmusunnuntai muistuttaa myös Jeesuksen saapumisesta Jerusalemiin.
Hän ratsasti Jerusalemiin aasilla, ja kansa heitti hänen eteensä tielle palmunlehviä. Hoosianna! 

Palmusunnuntain ajankohta vaihtelee vuosittain. Pääsiäinen on kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai. 
Palmusunnuntaita vietetään viikkoa ennen sitä. Tänä vuonna palmusunnuntai on 28. maaliskuuta. 

Kirkoissa päivän liturginen väri on violetti tai sininen. Alttarilla palaa kaksi kynttilää.

Palmusunnuntai 28.3. Lempäälästä - koronan vuoksi suorina verkkolähetyksinä  

Kello 10 Palmusunnuntain perhemessu. Mukana Laura-pappi, Kaisa-kanttori sekä lastenohjaajat Vuokko ja Päivi.

Kello 16 palmusunnuntain hartaus Kuljun Majakalta. 

Kello 18 Kohti pääsiäistä – laulun ja musiikin ilta. Laulamassa kanttorit Pietari Korhonen, Merja Lohilahti ja Kaisa Naukkarinen sekä diakonit Henriikka Tarri ja Sanna Tiainen. Soittajina Kirsi Kortesmaa (huilu) ja Eeva Leijo (sello).

Suorat lähetykset seurakunnan Youtube-kanavalla tämän linkin takana. Tallenteet ovat myöhemmin nähtävillä myös seurakunnan verkkosivuilla.

Koko perheen pääsiäispolku Pappilan polulla pääsiäisen ajan 28.3.-11.4.

Kulje rastilta toiselle. Lähtö Rovastintien alkupäästä lasten liikennepuiston ja Ehtookodon välistä. 

Pappilan polun alkupää myötäilee Majauslahden rantaa. Pappilan rannassa on nuotiopaikka. Koko polun pituus on n. 1,5 kilometriä.