Uutislistaukseen

Seurakunnan uusi paimen asetettiin virkaan

Kuva alttarilta_Sonja Meskanen.jpeg

Lempäälän uusi kirkkoherra Matti Vehviläinen asetettiin juhlallisesti virkaansa sunnuntaina 29.8. Pyhän Birgitan kirkossa. Virkaanasettamisen toimitti avustajineen Tampereen hiippakunnan piispa Matti Repo.

Korona-ajan juhlamessua pääsi kirkonpenkissä seuraamaan reilut 50 osanottajaa. Suoraa lähetystä etäyhteyksien päässä oli lisäksi juhlistamassa noin 150 kirkkovierasta.

Monipuolisesta musiikkiannista vastasi kanttori Pietari Korhonen ja ryhmä Pietari & Kalat -kuorolaisia. Ensiesityksensä sai viime vuoden syksyllä eläkkeelle siirtyneen emerituskirkkoherra Mikko Oikarisen sanoittama ja säveltämä ”Herraa kiittää saan”.

– Rakkaat lempääläläiset, Matti Vehviläinen, teille tuttu mies, on nyt asetettu kirkkoherran virkaan. Ottakaa hänet rakkaasti vastaan. Tukekaa häntä hänen työssään ja rukoilkaa hänen puolestaan ja hänen läheistensä puolesta, piispa Matti Repo evästi.

Juhlapäivä jatkui kirkonmäellä seurakuntalaisten kohtaamisten ja kodikkaan pihajuhlan muodossa. Vuodenaikaan poikkeuksellisen aurinkoinen loppukesän sää helli kävijöitä. Yhteisen keittolounaan ja kahvipöydän ääreen saatiin koolle neljällä kattauksella yli 200 juhlavierasta.

– On ollut mahtavaa jakaa tämä juhlahetki seurakuntalaisten kanssa. Alttarilla ylleni laskettiin siunaavat, jykevät kädet. Siunaukset kannattelevat edelleen – monien rukousten kautta, Matti Vehviläinen totesi kiitollisena.

Teksti: Raili Paul

Kuva: Sonja Meskanen

Sun Aug 29 17:49:00 EEST 2021