Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Kirkkovaltuusto piti vuoden 2021 viimeisen kokouksensa etäyhteyksin tiistaina 21.12. Tässä osa päättäjien joukosta!
Henkilöstökulut ovat Lempäälän seurakunnan suurin menoerä ensikin vuonna. Menojen hienoista kasvua selittävät mm. talousjohtajan ja kanttorin kokoaikaiset virat sekä varhaiskasvattajan palkkaaminen.
Investointihankkeisiin on varattu 870 500 euroa. Summa pitää sisällään määrärahat mm. Lempäälän kirkon ulkovalaistuksen uusintaan ja huoltomaalaukseen, Lempoisten seurakuntatalon suunnitteluun ja rakentamiseen, hautausmaan kuumavesihuoltolaitteen ja ruohonleikkurin hankintaan sekä Tervajärven leirikeskuksen vanhan puolen sisäremonttiin ja ulkopuolen huoltomaalaukseen.
Myös Vanhan pappilan huoltomaalaus sekä vapaussodan muistomerkin kunnostus toteutuvat.
– Panostamme kirkonmäen kehittämisen suunnitteluun. Tavoite on keskittää toiminnot tulevaisuudessa uusiin Lempoisten seurakuntatiloihin, kertoo kirkkoherra Matti Vehviläinen.
Ekologisuus ja ympäristöarvot ovat kaikessa vahvasti mukana. Lempäälän seurakunnalle myös haetaan vuonna 2022 Kirkon ympäristödiplomia.
Alkava vuosi on Lempäälän seurakunnan Rohkeasti kiinni Elämässä –strategian toinen toimintavuosi, jolloin painottuvat nämä neljä tavoitetta:
Sääksjärvellä jatkuu seurakunnallisen toimintakulttuurin rakentaminen. Syyskuussa käyttöön vihityn seurakuntatalon, Sataman, on tarkoitus olla avoin, kotoisa ja kutsuva paikka kaikille alueen ihmisille.
Talon toimintaa suunnitellaan heidän tarpeensa ja toiveensa huomioon ottaen sekä laaja-alaisesti yhteyttä alueen toimijoihin ja yhdistyksiin pitäen.
Alkuvuodesta 2022 kirkkoneuvosto pitää kokouksensa 18.1., 15.2., 15.3.,19.4., 24.5. sekä 21.6., kirkkovaltuusto puolestaan 1.2. ja 3.5.
ET-J
22.12.2021 14.45